Olen biisitekijä, musiikin tuottaja ja musiikin opettaja Sami Anttila. Olen maisteritason muusikko, joka valmistui vuonna 2010 Sibelius-Akatemian ja Tampereen yliopiston yhteisestä Rytmimusiikin maisterikoulutuksesta. Olen toiminut musiikkialalla ammattimaisesti yli kymmenen vuoden ajan, tehden erilaisia musiikintuotantoon ja biisintekoon liittyviä projekteja. Tällä hetkellä toimin house writerina kustannusyhtiö Sugarhouse Publishingissa kirjoittaen biisejä sekä kotimaan että ulkomaan markkinoille. Minulla on myös musiikkialan opettajan pätevyys ja opetan eri opistoissa musiikkialaan liittyviä kursseja.

 

ASIAKKAITA JA YHTEISTYÖKUMPPANEITA: Sugarhouse Publishing, Stina Girs, Antti Kleemola, Kustannusyhtiö Tammi, Magnum Music, Emilia Ekström, Noora Louhimo, Janne Hyöty, Pekka Murto, Lionbridge jne.

 

Yhteys

Third Sound, Sammonkatu 13, 33540 Tampere
p. 040-737 3073, email: sami(a)thirdsound.fi